Lisää Foreveristä

Lue lisää yrityksestä, jonka parissa olen päättänyt työskennellä.

 

 

Moikka!

Kiinnostaako sinua loistava mutta riskitön liiketoiminta tulevaisuuden kasvavalla alalla hyvinvoinnin parissa?

Haluaisitko itsellesi vahvan ja menestyvän globaalin bisneksen vai tarvitsetko hieman lisätuloja, toisen tulonlähteen elämääsi?

Onneksi olkoon, löysit oikeille sivuille! Foreverin tarjoama mahdollisuus on harvinaislaatuinen.

Itse aloitin vuonna 2007 hoitaessani kahta poikaamme hoitovapaalla. Meidän työssä jokaiselle räätälöidään oma sopiva työkuvio kunnioittaen erilaisia elämäntilanteita.

Itse tein päätöksen alkaa toimia tiiminvetäjänä. Olen kiitollinen siitä, että tein tämän päätöksen ja se on sopinut loistavasti minulle. Minulla on vapaus ja valta vaikuttaa sekä omaan työtapaani, -tahtiini että tulotasooni ja päättää itsenäisesti ajastani lasten ja perheen parissa. Haluan olla läsnäoleva äiti.

Olen toiminut yrittäjänä kokopäivätoimisesti vuodesta 2008 lähtien.

Perheen äidin näkökulmasta voin todeta, että parempaa työtä ei voi perheelliselle olla! Voin itse vapaasti suunnitella ajankäyttöni: milloin haluan tehdä töitä ja milloin pitää vapaata ja lomaa perheen parissa. Toimii loistavasti!

Kiinnostuitko jo? Soita ja sovitaan tapaaminen niin tarjoan sinulle terveyspirtelöt. Istutaan alas ja mietitään minkälainen työkuvio sinua ja perhettäsi auttaisi parhaiten tällä hetkellä.

Sinua varmasti kiinnostaa myös oman ja perheesi kehon hyvinvointi. Ruokavaliolla ja kehon sisäsellä hyvinvoinnilla on suuri merkitys sekä terveydellemme että ihollemme. Kehon ja ihon hyvinvoinnin hoitaminen lähtee sisäpuolelta.

Tuotteittemme kokeileminen on riskitöntä koska meillä on 90 päivän asiakkaan tyytyväisyystakuu. Jos jostain syystä et pidäkään tuotteistamme, saat rahasi 100 % takaisin.

Ollaan yhteydessä.

Voi hyvin!

Yst.terv. Irmeli Lassila

Facebook: Irmeli Lassila + Irmeli Lassila Business Mentor and Coach

Instagram: irmeli.lassila

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


 

Tutustu Foreveriin

Foreverillä on toimintaa yli 150 maassa, kaikissa maanosissa ja on siten maailmaan suurin Aloe veran viljelijä, valmistaja ja jakelija. Itsenäiset jälleenmyyjät myyvät Foreverin tuotteita, ja koska he ovat itsenäisiä yrittäjiä, he päättävät omasta ajastaan ja siten omista tuloistaan. Foreverin parissa työskentely antaa mahdollisuuden kehittymiseen, jännittäviä haasteita ja uramahdollisuuksia.